torstai 7. huhtikuuta 2011

Islantilainen hodari

Täydellisen hot dogin etsintä on asia, joka taloudessamme otetaan hyvin vakavasti. No ei vaineskaan, mutta asiaa on kyllä mietiskelty monelta kantilta.

Suurin ongelma on makkaran löytäminen. Hyviä sämpylävaihtoehtoja on saatavilla helpostikin, mutta makkarat ovat kortilla. Optimaalisen hodarimakkaran kuuluisi meidän mielestämme olla pitkä, kapea, mukavasti suussa napsahtava, lihaisa ja mausteitakin saa käyttää. Vaikka suomalaiset makkarakansaa ovatkin, niin tähän tarkoitukseen niitä saa etsiä kissojen ja koirien kera. Bratwursti ei nappaa, grillimakkarat ovat väärän mallisia ja useimmat nakit ovat auttamattomasti liian pieniä ja mauttomia.

Tällä kertaa inspiraation lähteenä oli Huffington Postin islantilaisen pylsurin ylistyslaulu, joka kantautui Tuulihattutorniin saakka. Kokeilisimme mielellämme aitoa islantilaista makkaraa ja sinappia, mutta makkarapaketin rahtaus Suomeen asti on vähän turhan kallista ja epäilemme, ettei ruoan säilyvyyskään matkalla olisi taattu.

Koska kuukauden ruokahaasteessa on aiheena olut, hodarimme lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Määriä ja tarveaineita on muokattu oman makumme mukaisiksi. Nämä olivat kehumisen arvoisia ja pääsevät toistekin ruokapöytään.


Hodarit islantilaiseen tapaan
(6kpl)

hodarit:
6 isoa ja pitkänmallista sämpylää (meillä Jussinhannan)
6 nakkia/makkaraa (Vatajan täyslihanakkeja)
3 rkl sinappia
3 rkl ketsuppia
6 rkl remouladea (resepti alla)
6 rkl paahdettua sipulia
3 rkl salottisipulia silputtuna
3 dl tummaa lagerolutta

remouladekastike:
1,5 dl rypsiöljyä
keltuainen
1 tl hunajadijonsinappia
1 rkl hunaja-omenaviinietikkaa
1 rkl pieneksi silputtua etikkakurkkua
2 tl pieneksi silputtuja kapriksia
1 rkl silputtua tuoretta kirveliä


Sekoita pienessä kulhossa keltuainen ja dijonsinappi tasaiseksi. Lisää vähitellen öljyä koko ajan vatkaten, kunnes saat paksuhkoa kastiketta. Lisää etikka, kaprikset, kurkku ja kirvelit kastikkeeseen. Pistä kylmään, kunnes on hodareiden täytön aika.

Paista nakkeja kuivalla pannulla kovalla lämmöllä, kunnes ne saavat vähän väriä. Kaada olut pannulle ja laita samalla jo liesi pois päältä. Pyörittele nakkeja oluessa, kunnes se haihtuu pannulta. Halkaise sämpylät ja lämmitä niitä 200 asteisessa uunissa muutama minuutti, kunnes ne ovat kuumia. Täytä sämpylät aloittaen nakeista, sitten lisää ketsuppi, sinappi, remoulade, salottisipuli ja päälle paahdettua sipulia. Nauti kylmän oluen tai kolan kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti