torstai 7. heinäkuuta 2011

Kesähässäkkää

Tervehdys täältä Tuulihattutornista. Kesäkuu meni yllättävien kesähäiden pääkokkina puuhaillessa ja työkiireiden lomassa. Kirjoittelu jäi suorastaan luvattoman heikoille. Nyt päässä kuitenkin suorastaan surisee ihania kesäruokaideoita, joiden toteuttamista odotan vesi kielellä.


Kasvatin loppukeväästä ikkunalla koko joukon yrttien taimia, joista puolet kuoli, kun erehdyin siirtelemään niitä eri purkkeihin. Nyt ne yrittävät selviytyä etelän puoleisella parvekkeella, joka on aurinkoisina päivinä suorastaan polttavan kuuma. Pahimmat hellepäivät yrtit viettävät sisätiloissa hortonomikissamme hoidettavina. Jospa niistä silti kesän loppuun mennessä saisi jotain ruokiinkin.

Kesä on ruokavuodenajoista ehdoton suosikkini. Tuoreet kotimaiset torivihannekset, auringossa kypsyneet marjat ja hellepäivän onginta mökin laiturilta tekevät kesästä kesän. Seuraava osa aloittelijan kalakoulusta onkin jo luvassa tänään.




Loppuun vielä pieni mainos: Vihannes.netissä voi tutustua kauden kasviksiin ja poimia mukaansa keveitä kesäreseptejä tai lähettää omansa reseptikilpailuun, jossa on palkintona Iittalan lahjakortteja. Kannattaa siis osallistua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti